Ensin uhkailin joulupukilla ja tontuilla (jonka näin toisella puolen tietä, lähetti tekstaria just joulupukille, kun näki Jimin kiukuttelevan), toimi minuutin verran. Kysyin n. kaksikymmentä kertaa, että mikä hätänä ja mihin haluat mennä, vastauksena huutoa. Loppuviimein tyydyin vain tuijottamaan poikaa hiljaa ja tyynen rauhallisesti, mikä ei myöskään auttanut ja huuto jatkui.
Seitsemän minuutin kiirastulen jälkeen Santtu tuli kaupasta ja komensi Jimiä istumaan rattaissa aloillaan. Ei oikein tuntunut olevan tehoa. Kunnes yhtäkkiä huomaan kuinka polven korkuinen, mustatukkainen, ruskeasilmäinen kaunis poikalapsi kävelee viereeni ja ojentaa Jimille vauvojen juustonaksua. Jimi tuijottaa, minä tuijotan, Santtu tuijottaa. Jimi on hiljaa. Poika ojentaa juustonaksua uudestaan ja Jimi ottaa juustonaksun. Pojan äiti kävelee myös meidän luokse ja laittaa juustonaksuja Jimin takin taskuihin ja höpöttää jotain vieraalla kielellä, hän hymyilee kauniisti ja kävelee pois. Jimi on hiljaa ja istuu rattaissaan, syö juustonaksua.
Ihmiset on erilaisia ja joka kansanryhmään kuuluu paskiaisia ja hyviä tyyppejä. Ei tästä sen enempää. Tästä kohtaamisesta tuli hyvä mieli, tosi hyvä mieli. Kiitos.