Mitä ne nyt oli? Kiireitä?

Vaikka yritän ihan viimeiseen saakka välttää valittamasta ka asiasta, mutta viime aikoina on ollut kyllä oikeasti aika kiirettä. Kiire. Hyi! Ihan kamala sana. Ja sen hokeminen tuntuu olevan itseään toteuttava mantra. Siitä syystä en mielelläni sitä viljele. Huonosti elämäänsä organisoivat ihmiset kitisee kiireestä. En halua kuulua siihen jengiin, en millään. Mutta....

Mitä? Määhän joogaan!

Olen kankea ja ketterä kuin kirjahylly. Olen tavallinen suomalainen nainen, ylipainoa 15 kiloa ja naamassa näppyjä. En taivu, enkä ole kaunis ja jäntevä kansikuvan joogakuningatar. Jotenkin kuitenkin joogaminen on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa.

Lihakellari ja yllärifani

Sillälailla sitten! Melko kummallinen sattumus kävi tänään. Oltiin ihan rauhaksiin poikain kanssa reenailemassa settejä kuntoon pikkujoulukeikkoja varten. Yhtäkkiä biisin vaihtuessa toiseen, hiljaisuuden katkaisi hiljainen koputus ja naisen ääni:

Kun me riidellään

Kun me riidellään, niin me riidellään keskustelemalla, pahoittamalla mieli ja itkemällä. Tai siis minä itken.

Kässäntunnilla: Afrikankukka

Mä oon jotenkin ollut tällainen saakelin Martta ihan kakarasta saakka. Lapasiakin kudoin jo ala-asteella niin että puikot kolisi. Aina mummolassa kaivoin kaapista mummon puikkovaasin ja valkkasin sopivat kutimet ja aloin kilkuttaa. Mummo oli aina ihanan kärsivällinen ja jaksoi näyttää mulle kantapäänkin vaikka kuinka monta kertaa. Vitsit mummu olis ylpee kun näkis kuinka hyvin se homma tänäpäivänä onnistuu. Mummo <3