perjantai 22. tammikuuta 2016

Kotikonttoripäivä

Meillä ei suhtauduta kauhean suopeasti kotitoimistopäiviin, mutta sain luvan pitää viime perjantain etätyöpäivänä poikkeuksellisesti. Päätin jo etukäteen, että otan tilanteesta kaiken sellaisen irti, mitä en voi normaalina toimistopäivänä toteuttaa.


Kotipäivän hyvät puolet:

1. pieruverkkarit!! Tarvitseeko tätä edes selittää?
2. suoraa sängystä kahvi kourassa ruokapöydän ääreen, valmista!
3. jos joku tympäisee, voin nousta ja polkea jalkaa, murista tai esittää sen performanssin, mikä tulee sillä hetkellä mieleen.
4. vaikka mikään ei tympäsisi, voi kahvinhaku reissulla tehdä vaikka Mika Häkkinen-tuuletuksen jos siltä tuntuu.
5. kukaan ei varasta viimeisiä kahveja minun tietämättäni
6. työrauha, stressittömyys, omakoti. Koiraakin voi rapsuttaa työnlomassa.
7. ruokatauolla voin löhöttää sohvalla ja jatkaa töitä oikeasti vähän levänneenä.

Ja mikä parasta, sain oikeasti tehtyä melkein kaikki asiat, joita olinkin suunnitellut tekeväni vielä tällä viikolla. Luultavasti en olisi saanut kaikkea tehtyä edes toimistolla, koska päivän varrella tuli eteen muita tehtäviä, jotka vaati nopeaa reagointia.

Huonot puolet:

1. Lassi oli ostanut halppiskahvia jonka jyrkät maut iskivät suoraan makuhermooni. Yäh. Mielessäni kävi myös kauhuskenaario siitä että maito loppuu enkä voi kävellä 200m aulaan hakemaan uutta pönikkää.

Siinäpä ne. Äkkiä jos laskee pros & cons, niin mielestäni vaaka kallistuu vahvasti positiivisen puolelle.