Ihan uskomatonta. Asiat vaan lähti vyörymään eteenpäin ihan hurjalla tahdilla. Jos olisin ehtinyt hengähtää välissä, olisin kuiskannut itselleni: "How awesome is this?" ja sen jälkeen hykerrellyt omassa tyytyväisyydessäni. Se hengähtäminen vaan jäi isojen pyörien alle, niiden pyörähteässä suurella massalla eteenpäin, ja nyt vain istun monttu auki tässä tietokoneella ja tuijotan nykyisen työpestini aikana otettuja kuvia ja itken. Itken onnesta, kiitollisuuden tunteesta ja toisaalta haikeudesta. Ehkä vähän shokista. Negatiivinen tämä tunne ei ole, en vain saa siitä otetta. Mahan pohjaa kutittaa ja jännittää. Toisaalta taas pelottaa se, kuinka suuret odotukset uudella työnantajalla on minun suhteeni ja pystynkö lunastamaan ne toiveet. Ainakin yritän parhaani, kuten aina.
Kaiken kaikkiaan tunne on hyvä. Asiat vaan tapahtui niin nopeasti että mieleni ei ehtinyt mukaan. Päätökset tein täydessä ymmärryksentilassa enkä kadu niitä yhtään, tajusin vain että samalla kun elämääni astuu jotain uutta, joudun luopumaan jostain vanhasta. Jostain minulle tärkeästä, mitä olen rakentanut nyt puolitoista vuotta.
On muuten vaikea käsitellä tällaista tunnetta, kun toinen puoli minusta suree menettämäänsä ja toisella puolella on bileet parhaasta päästä. Jotenkin minulla on jopa syyllinen olo siitä, että tunnen kaihoa ja luopumisen tuskaa, onhan minulle tarjottu aivan mahtavaa mahdollisuutta. Sellaista mahdollisuutta, jota en edes villeimmissä unissani osannut toivoa kohdalleni esimerkiksi kolme vuotta sitten kun valmistuin ammattikorkeakoulusta. Saati sitten aikaisemmin.
Aion kiitollisena vastaanottaa tämän kaiken mahtavan, ihanan, hienon ja uuden mitä minulle tarjotaan. Uskomatonta, kiitos!
