sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Huomenna uuteen työhön

Noniin, perjantaina oli viimeinen päivä töissä edellisellä työnantajallani ja huomenna alkaa uusi pesti. Viimeiset kaksi viikkoa ei ole olleet helpommasta päästä, mutta selvittiin ja ihan kunniallakin kai :) Työtodistus oli ainakin erinomainen ja suosittelijaksikin edellinen pomo suostui heikolla hetkellä.

Oon yrittänyt ottaa mahdollisimman iisii viikonloppuna, että sais konetta vähän bootattua ennen uuden alkua. Ei mennyt ihan niinkun suunnittelin, mutta lauantai onneksi meni suurimmaksi osaksi elbaillessa. Joka tapauksessa viikonloppu on ollut erinomaisen mukava. Perjantaina lähdettiin illalla vielä pikkuveljeni vanhojentanssien jälkeen ystäväpariskunnan luokse saunomaan ja parantamaan maailmaa. Oli ihan mahtavaa päästä purkamaan ajatuksia sellaisen ihmisen kanssa jonka on tuntenut 9-vuotiaasta saakka. Siinä voi olla just silleen ku on.

Lauantaina käytiin vähän lätkiin lentopalloa ja katottiin neljä jaksoa putkeen Ritan ja Akin rakkausdieettiä, siinä boottausta kerrakseen. Hehheh. Tulipa mieleen sekin, että siinä vaiheessa on on vaikea halata puolisoa päivittäin niin pitää varmaan alkaa miettimään millä tolalla se oma suhde on. Onneksi semmoinen ei tunnu kovin läheiseltä asialta tällä hetkellä. Pitänee varmaan vaan olla varuillaan, ettei asiat luiskahda sille tolalle. Eihän nekään parit varmasti olleet suunnitelleet asioiden menevän niin.

Tälle päivälle oli sovittu lenkkitreffit uusien työkavereiden kanssa (eivät siis oikeasti ole varsinaisesti työkavereita, mutta alihankkijan yrityksessä töissä joka oli ennen jopa samoissa tiloissa). Toinen ei päässyt tulemaan, joten mentiin kahden tämän toisen kanssa ja otettiin meidän Alma-koiru mukaan. Alma keräs korvillaan ainakin kilon painoiset lumikikkareet mukaansa. Kävi sääliksi. Illalla kävin opettamassa pikkuserkkuni (kolmekuukautinen hurmuri) äidille pianonsoittoa. Hyvin onnistu, vitsit olin ylpeä :)

Nyt kynnet kuntoon, että on hyvä fiilis huomenna aloittaa uudessa työssä. Jänskää, hui! Toivottakaa onnea!